Skip to content

Ulko-ovien ja ulkopuolella olevien ikkunanpuitteiden maalaaminen

Ulkopuolisen avun palkkaaminen työhön voi olla kallista. Oikealla asenteella voit tehdä paljon itse. Säästät aikaa ja rahaa käyttämällä käteviä vaiheittaisia ohjeita, jotka löydät SKIL-sivustolta. Nämä vaiheittaiset ohjeet on jaettu kategorioihin liittyen eri töihin kotona ja puutarhassa ja niistä löytyy selkeät ohjeistukset. Napsauta vain vaiheittaisia ohjeitamme ja pääset heti alkuun!

  1. Valmistelu

    Jos haluat maalata jo aiemmin maalattuja ovia tai ikkunanpuitteita, karhenna pinta ensin hienolla hiomapaperilla. Tällöin uuden maalipinnan pitäisi kiinnittyä hyvin. Lisäksi kaikki pinnat – hankalasti puhdistettavat paikat mukaan lukien – kannattaa puhdistaa liasta ja rasvasta. Tämä onnistuu parhaiten käyttämällä veden, pesuaineen ja ammoniakin sekoitusta. Varo naarmuttamasta lasia, koska sitä ei voi korjata myöhemmin.

  2. Maalipinnan tämänhetkinen kunto

    Akryylimaalissa oleva vesi saattaa pehmittää maalattavaa pintaa. Tällöin maalipintaan voi tulla lohkeamia tai ilmakuplia. Jos käytät akryylimaalia oven tai ikkunanpuitteen maalaamiseen, testaa sitä ensin pienelle alueelle. Odota pari tuntia. Jos maaliin ei tule lohkeamia tai ilmakuplia, voit jatkaa maalaamista akryylimaalilla. Vanhempien rakennusten ikkunat on kiinnitetty usein paikoilleen kitin avulla. Tarkista, että lasi on ehjä ja tukevasti paikoillaan, ja korjaa tai vaihda lasi jos siinä on halkeamia.

  3. Vanhempien maalikerrosten kunto

    Tarkista vanhojen maalikerrosten kunto. Voit testata maalin halkeilun tai murenemisen yllä näkyvällä tavalla. Laita tällä kertaa kaksi teippipalaa ja tee kolmen päivän kuluttua syvä naarmu testikohtaan terävällä paperiliittimellä. Laita pala vahvaa teippiä naarmun päälle ja repäise se nopeasti irti. Tarkista tuliko pintaan paljon lohkeamia. Jos tuli, aiempi maalikerros ei ole kiinnittynyt tarpeeksi hyvin. Se tarkoittaa sitä, että sinun täytyy vaihtaa (liuotinpohjaiseen) alkydimaaliin. Se peittää paremmin, jos maalipinta on hilseillyt.

  4. Kosteudelta suojaaminen päälle maalaamalla

    Ulkona olevat ikkunanpuitteet ja ovet maalataan lähes samalla tavalla kuin sisätiloissa olevat ikkunanpuitteet ja ovet. Ainoa ero on se, että ulko-ovia ja -ikkunoita maalattaessa maalin tulisi peittää lasi muutaman millimetrin matkalta. Näin rakenteisiin ei pääse kosteutta. Kitti voi aiheuttaa halkeamia. Paras ajankohta ulkomaalauksille on huhtikuun puolivälistä lokakuun puoliväliin.
    Huomautus: älä maalaa kirkkaassa auringonpaisteessa, koska maali kuivuu liian nopeasti eikä lopputuloksesta tule hyvä.

  5. Räystäskourut ja -laudat

    Räystäskourujen ja -lautojen valmistusmateriaali – Trespa tai muu laminoitu levy, vaneri, puu, teräs tai PVC – vaikuttaa luonnollisesti merkittävästi siihen, miten ne kannattaa käsitellä. Tarkista, minkälaista maalia räystäskouruissa on käytetty aiemmin. Vanhat maalikerrokset voi irrottaa kaapimella tai maalinpoistoaineella. Jos räystäskouru on valmistettu galvanoidusta metallista, älä käytä kaavinta, koska se voi aiheuttaa ruostumista. Jos vanhassa maalikerroksessa on maalinpoistoaineen aiheuttamia ilmakuplia, eikä maalin poistamista voi jatkaa maalinpoistoaineella, pinta on puhdistettava käsin kaapimella. Älä viivyttele liian pitkään, koska jos maalinpoistoaine alkaa kuivua, työ täytyy aloittaa uudelleen alusta. Puhdista puu vedellä ja odota, että puu on kuivunut. Levitä sitten ensin uusi välimaalikerros ja sen jälkeen viimeistelykerros. Lue myös vaiheittaiset ohjeet aiheesta Erilaiset maalit ja lakat.

Luokitus

Arvioi tämä vaihe vaiheelta kuvaus.

Ulko-ovien ja ulkopuolella olevien ikkunanpuitteiden maalaaminen

3.7
3.7 of 5

91 äänten määrä

  • 5
    43
  • 4
    14
  • 3
    10
  • 2
    8
  • 1
    16